1§ YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE
Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys.
Sen kotipaikka on Lappeenranta ja pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä on suomi.
Yhdistyksen toimialueena on Etelä-Karjalan alue: Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari. Yhdistys kuuluu jäsenenä Neuroliittoon.
2 § YHDISTYKSEN TARKOITUS
Yhdistyksen tarkoitus on edistää MS-tautia ja harvinaista neurologista, mm. pikkuaivojen,
selkäytimen tai ääreishermoston sairautta sairastavien (harnes) sekä heidän läheistensä
hyvinvointia.
Yhdistys välittää tietoa sairauksista ja niiden aiheuttamista arjen haasteista sairastaville ja heidän
läheisilleen, palveluita tuottaville sekä ns. suurelle yleisölle.
3 § TARKOITUKSEN TOTEUTTAMISTAVAT
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys, pitäen tarvittaessa yhteyttä alueen toimijoihin tai
Neuroliiton muihin jäsenyhdistyksiin,
– mahdollistaa toiminnallaan vertaistuen saamista,
– ohjaa, tukee ja seuraa omaan toimintaansa kuuluvien kerhojen ja vertaisryhmien toimintaa
– vaikuttaa sairastavien ja heidän läheistensä oikeuksien toteutumiseen valvomalla ja seuraamalla
muun muassa sairaanhoidon, kuntoutuksen sekä sosiaaliturvan asioita toimialueellaan
– verkostoituu ja tekee esityksiä, aloitteita ja antaa lausuntoja vaikuttamistoimintansa
toteuttamiseksi,
– tiedottaa sairauksista, järjestää luentoja, seminaareja ja kokouksia,
– edistää ja järjestää sairastavien ja heidän läheisten liikuntamahdollisuuksia sekä muuta
hyvinvointia edistävää toimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi toteuttaa rahankeräyksiä ja tuote- tai palvelumyyntiä, ottaa
vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja, hankkia ja omistaa irtainta tai kiinteää
omaisuutta, vuokrata toimitilojaan, perustaa rahastoja, järjestää arpajaisia ja myyjäisiä sekä
toteuttaa julkaisu- ja kustannustoimintaa.
4 § YHDISTYKSEN JÄSENET JA JÄSENEKSI LIITTYMINEN
Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla
kannatusjäseniä.
Yhdistyksen potilasjäseniksi voidaan hyväksyä MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta
(harnes) sairastavat.
Omaisjäseniksi voidaan hyväksyä potilasjäsenen perheenjäsenet ja muut läheiset.
Kannatusjäseniksi voidaan hyväksyä muut henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea
ja edistää yhdistyksen toimintaa.
Yhdistyksen hallitus voi valtuuttaa Neuroliitto ry:n hyväksymään yhdistykselle tehdyt
jäsenhakemukset.
Jäseneksi hyväksytty merkitään yhdistyksen jäsenluetteloon.
Liittyessään yhdistykseen jäsen sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä.
Yhdistyksellä voi olla kunniajäseniä ja kunniapuheenjohtajia. Yhdistyksen kokous kutsuu
kunniajäseneksi ja kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen toiminnassa ansioituneita henkilöitä.
5 § JÄSENMAKSU, YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jokainen varsinainen jäsen ja kannatusjäsen suorittaa yhdistykselle vuosittain jäsenmaksuna sen
määrän, jonka yhdistyksen syyskokous määrää.
Omaisjäsenen maksu on pienempi kuin potilasjäsenen.
Kannatusjäsenen maksu määrätään erikseen henkilölle ja yhteisölle.
Yhteisöjen maksu voidaan porrastaa kahteen eri maksuluokkaan, joiden suuruus määräytyy
yhteisön vuosibudjetin mukaan.
1. luokka alle 100 000 €
2. luokka yli 100 000 €
Kunniajäsenet ja kunniapuheenjohtajat ovat vapautettuja jäsenmaksusta.
Jos jäsen päättää erota yhdistyksestä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle. Yhdistyksen hallitus voi valtuuttaa Neuroliitto ry:n vastaanottamaan jäsenen
kirjallisen ilmoituksen yhdistyksestä eroamisesta. Jäsen voi erota myös ilmoittamalla siitä
yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi.
Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka tahallisesti rikkoo tai kieltäytyy noudattamasta
yhdistyksen sääntöjä, tai jättää jäsenmaksun maksamatta kahden (2) vuoden ajalta. Ero tulee
voimaan eroamis- tai erottamisvuotta seuraavan kalenterivuoden alusta.
6 § YHDISTYKSEN TOIMIELIMET
Yhdistyksen toimielimiä ovat yhdistyksen kokous ja hallitus.
Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous.
Yhdistyksen toimeenpanovaltaa sekä päätäntävaltaa näiden sääntöjen ja yhdistyslain
asettamissarajoissa käyttää hallitus. Hallitus voi tarvittaessa yksittäisessä asiassa asettaa avukseen
toimikuntia tai työryhmiä.
Yhdistyksen toiminnan helpottamiseksi ja tehostamiseksi sen jäsenet voivat tarvittaessa perustaa
kerhoja ja vertaisryhmiä. Kerhon ja vertaisryhmän tulee ilmoittaa yhdistyksen hallitukselle toimialueestaan ja toiminnastaan, jotta yhdistyksellä on käytettävissään näiden sääntöjen 3 §:n mukaisen ohjauksen, tuen ja seurannan edellyttämät tiedot.
7 § YHDISTYKSEN KOKOUS
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maaliskuun
loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä. Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään tarpeen vaatiessa, jos yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää tai jos vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii. Ylimääräinen kokous on pidettävä 30 vrk:n kuluessa siitä, kun sitä koskeva vaatimus on esitetty hallitukselle.
Kokouksessa jokaisella varsinaisella jäsenellä, kannatusjäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla on yksi ääni kullakin.
Kaikilla on yhtäläinen läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa, paitsi kannatusjäseneksi hakeutuneella
yhteisöllä, jonka läsnäolo·, puhe- ja äänioikeutta voi käyttää vain yksi yhteisön nimeämä edustaja.
Käsiteltävät asiat päätetään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
Yhdistyksen kevätkokouksessa päätettävät asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys
4. Käsitellään yhdistyksen toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä
5. Esitetään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajan /tilintarkastajan lausunto
6. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut ja hallituksen esittämät asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa päätettävät asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys
4. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä, valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja sekä vuosittain hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle
5. Valitaan yksi toiminnantarkastaja/ tilintarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja/varatilintarkastaja seuraavaksi kalenterivuodeksi
6. Määrätään varsinaisten jäsenien ja kannatusjäsenien jäsenmaksujen suuruudet
7. Päätetään hallituksen jäsenten mahdollisesta palkkiosta ja määrätään toiminnantarkastajien/tilintarkastajien palkkiosta
8. Hyväksytään toimintasuunnitelma tulevalle kalenterivuodelle
9. Hyväksytään talousarvio tulevalle kalenterivuodelle
10. Joka kolmas vuosi valitaan edustajat Neuroliitto ry:n kokoukseen, liittovaltuustoon.
11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut ja hallituksen esittämät asiat.
8 § KOKOUSKUTSUT
Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus ilmoittamalla siitä vähintään kaksi viikkoa ennen
kokousta yhdistyksen kotisivuilla internetissä sekä jäsenkirjeellä tai sähköpostilla taikka
tekstiviestillä jäsenille.
Kokouskutsussa on mainittava vähintään
– yhdistyksen nimi
– kokouksen laatu, esim. kevät-, syys- tai ylimääräinen kokous
– kokouspaikka yhteystietoineen ja tieto siitä, onko kokoukseen mahdollista osallistua etänä sekä tiedot etäosallistumisen edellytyksistä (ennakkoilmoittautuminen, linkit ja ohjeet)
– kokouksen päivämäärä ja kellonaika
– esityslistalla olevat asiat ottaen huomioon sääntöjen ja yhdistyslain määräykset käsiteltävistä asioista
– kutsun päivämäärä ja kutsun esittäjä, yhdistyksen hallitus
9 § ALOITTEET
Asia, jonka jäsen haluaa esittää yhdistyksen kokouksessa käsiteltäväksi, on jätettävä kirjallisesti hallitukselle vähintään 30 päivää ennen yhdistyksen kokousta.
10 § YHDISTYKSEN HALLITUS
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittava puheenjohtaja sekä
kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittavat 4-8 varsinaista ja 4-8 varajäsentä.
Hallituksen jäsenistä vähintään kahden tulee olla potilasjäseniä ja mikäli mahdollista yhden
neurologian erikoislääkäri.
Jäsenistä ja varajäsenistä on vuosittain erovuorossa puolet, aluksi arvalla ratkaisten.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Sihteerin, rahastonhoitajan ja muut toimihenkilöt hallitus voi valita keskuudestaan tai hallituksen ulkopuolelta.
11 § HALLITUKSEN KOKOUKSET
Hallitus tekee päätöksensä kokouksessa.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai jos 2/3 hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on läsnä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna. Hallituksen kokous voidaan pitää myös puhelin-, sähköposti- tai etäkokouksena.
Kokouskutsu lähetetään vähintään viikkoa ennen (7 vrk) kokousta hallituksen päättämällä tavalla:
henkilökohtaisella kirjeellä, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Kiireellisen asian käsittelyssä kokouskutsu lähetetään vähintään 2 vuorokautta ennen kokousta edellä mainituilla tavoilla.
Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa, joka tarkastetaan.
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
12 § HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
Hallituksen tehtävänä on
1. johtaa yhdistyksen toimintaa lain, sääntöjen ja yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisesti,
2. edustaa yhdistystä,
3. valita yhdistyksen sihteeri, rahastonhoitaja sekä muut toimihenkilöt,
4. kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niille tulevat asiat,
5. ratkaista yhdistyksen jäsenyyttä koskevat kysymykset,
6. pitää jäsen luetteloa,
7. vastata yhdistyksen taloudenhoidosta,
8. esittää vuosikokoukselle kalenterivuosittain toimintakertomus, tilinpäätös, toimintasuunnitelma
ja talousarvio,
9. tukea ja seurata kerhojen ja vertaisryhmien toimintaa,
10. valvoa ja ohjata toimintasuunnitelmien (yhdistys, kerhot ja vertaisryhmät) toteuttamista,
11. toimittaa syys- ja kevätkokousasiakirjat Neuroliittoon ja
12. suorittaa muut yhdistyksen toiminnan edellyttämät tehtävät.
13 § YHDISTYKSEN TILIKAUSI
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätösasiakirjat, joihin sisältyvät kerhojen tilitiedot, tulee toimittaa
toiminnantarkastajalle/tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen yhdistyksen kevätkokousta
ja toiminnantarkastajan/tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.
14 § NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai sihteeri, kaksi yhdessä.
Tämän lisäksi hallitus voi erikseen kirjallisesti määrätä nimeämänsä henkilön tai henkilöt
kirjoittamaan yhdistyksen nimen, kukin yksin.
15 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN TAI YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Kysymys sääntöjen muuttamisesta voidaan ottaa esille yhdistyksen kokouksessa, jos asia on
kokouskutsussa mainittu. Päätökseen vaaditaan vähintään 2/3 annetuista äänistä.
Yhdistyksen omaisuus on yhdistyksen purkautuessa luovutettava purkautumispäätöksessä
tarkemmin mainittavalla tavalla käytettäväksi joko MS-taudin tai harvinaisten neurologisten
sairauksien tutkimukseen tai yhdistykselle, joka jatkaa näiden sääntöjen mukaista toimintaa
purettavan yhdistyksen toimialueella.
16 § YHDISTYKSEN TALOUS- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ SEKÄ TOIMINTAOHJEET
Yhdistyksellä voi olla näitä sääntöjä täydentäviä ohjeita kuten talous-, matkustus- ja
toimintaohjeet.
Ohjeet ja niiden muutokset saatetaan tiedoksi yhdistyksen kokoukselle.
17 § SÄÄNTÖJEN SOVELTAMINEN
Yhdistyksestä on muutoin voimassa, mitä yhdistyslaissa on säädetty. Aikaisempien sääntöjen mukaan saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Sivu päivitetty: 23.2.2025